
Suomi-koulun toiminta
Suomi-koulussa on kolme ryhmää: esikouluryhmä 3-5-vuotiaille, koululaisryhmät sekä 6-7-vuotiaille että yli 8-vuotiaille. Koulu on kannatusyhdistysmuotoinen yhdistys, jonka toiminnan rahoittavat Suomen opetushallitus sekä lasten vanhemmat maksamalla lukukausimaksun. Opetuksessa mahdollisesti käytettävät oppikirjat kustantavat vanhemmat.
Leikkiryhmässä askarrellaan, leikitään sisällä ja ulkona, lauletaan ja opetellaan mm. suomalaisiin juhlapäiviin liittyviä perinteitä. Koululaisryhmien suomen kielen lukeminen, kuuntelu, puhuminen ja kirjoittaminen ovat keskeisessä asemassa, mutta emme silti unohda leikin ja hauskanpidon merkitystä oppimisen siivittäjänä. Lisäksi retkeilemme ja järjestämme juhlia ja muita tapahtumia, kuten konsertteja tai teatteriesityksiä.
Koululla on myös n. 1000 niteen suomalaisten lasten- ja nuortenkirjojen kirjasto, josta lapset voivat lainata kirjoja koulupäivinä. Palautusta toivotaan seuraavana Suomi-koulupäivänä. Otamme mielellämme kirjalahjoituksia (myos käytettyjä) vastaan. Koululle on myös tilattu lasten ja nuorten lehtiä, kuten Leppis ja Koululainen, joita saa lainaan.
Lapset ovat koulupäivän aikana vakuutettu vastuuvakuutuksella, mutta vanhempien on huolehdittava riittävästä tapaturma- ja sairausvakuutusturvasta.

Opettajat
Esikouluryhmä (3-5 vuotiaat)
Opettaja: Piia BENDRISS
1. Avustaja: Emma BENDRISS
2. Avustaja: Anneli MacLean
Pikkukoululaiset (5-7 vuotiaat)
Opettaja: Ilkka VÄISÄNEN
Avustaja: Nina AUXENFANTS
Isot koululaiset (yli 8-vuotiaat)
Opettaja: Kristel WEINREICH
Avustaja: Kimi LA TERZA

Kannatusyhdistys
Luxemburgin Suomi-koulu on toiminut jo vuodesta 1984 ja sen tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää Luxemburgissa ja lähialueilla asuvien lasten suomen kielen taitoa sekä vaalia suomalaisia perinteitä ja kulttuuria. Koulu ylläpitää Luxemburgissa rekisteröity yhdistys "Amis de l'école Finlandaise au Luxembourg asbl" (No F10077). Yhdistys on vanhempien ylläpitämä vanhempainyhdistys. Kaikki vanhemmat kuuluvat yhdistykseen, joka kokoontuu vähintään kerran vuodessa ja päättää mm. yhdistyksen talousarviosta, valitsee toimihenkilöt ja toiminnantarkastajat.
Vuonna 2022-2023 yhdistyksen toimihenkilöiksi valittiin
Puheenjohtaja: Tuulia PASANEN- KLAINE
Sihteeri: Oona FREUDENTHAL
Rahastonhoitaja: Irene MÄKELÄ-BRUNNEKREEF
Lukuvuosimaksut ja ilmoittautuminen
Otamme vastaan ilmoittautumisia lukuvuodelle 2023-2024
Lukuvuoden 2023-2024 lukuvuosimaksuista päätetään hallituksen kokouksessa syksyllä 2023. Ilmoittautumiset otetaan vastaan alla olevalla täytetyllä lomakkeella joka lähetetään Suomi-koulun sähköpostiosoitteeseen suomikoululux@gmail.com.
Koko vuoden 2022-2023 lukuvuosimaksu oli 195 euroa per lapsi (18 käyntikertaa), johon lisätään 5 euron vakuutusmaksu per lapsi. Ensimmäisestä lapsesta maksetaan koko maksu, sisarukset saavat sisarusalennuksen - 25% lukuvuosimaksusta ilman vakuutusmaksua.
Alle on laskettu valmiiksi eri loppusummat sisältäen sisaralennukset:
-
Yhden lapsen lukuvuosimaksu on yhteensä 200 euroa
-
Kahden lapsen lukuvuosimaksut ovat yhteensä 351,25 euroa
-
Kolmen lapsen lukuvuosimaksut ovat yhteensä 502,5 euroa
Koulupäivät
Suomi-koulua käydaan lukuvuoden aikana 18 kertaa ennalta sovittuina lauantaina klo 10:00 - 12:30. Koulupäivät löydät etusivun kalenteristamme. Lukuvuoden 2023-2024 ensimmäinen koulupäivä on 16.9.2023.
COVID-19 Päivitys: Lukuvuosi 2023-2024 pyritään pitämään lähiopetuksena. Seuraamme pandemian kehitystä ja noudatamme Luxemburgin valtion virallista ohjeistusta.